Explore Posterous

Tai oikeastaa pitäisi sanoa Seijan kokemuksia Twitteristä Elävän arkiston kautta. Ylen Uusien palveluiden Kehityspäällikkö Tuija Aalto houkutteli minut Elävän arkiston Twitteriin muistaakseni viime kesän 2009 kynnyksellä. Twitterin käyttö oli Ylessä tuolloin vielä uutta. YleX oli jo Twitterissä. Muita ei tainnut ollakaan. En Tiennyt Twitteristä mitään, en edes sitä miksi Elävän arkiston pitäisi olla Twitterissä tai miten Twitter ylipäätään toimii.

Päätimme siis kuitenkin aloittaa. Kuvasimme palvelua: Elävä arkisto - YLEn YouTube ja teimme minusta palvelun ylläpitäjän. Kotona sitten piirtelin paint-ohjelmalla taustakuvan.

Pyysin aluksi seuraajiksi YleX:n seuraajia. Saimmekin aika nopeasti useahkoja seuraajia. Halusin, että me seuraisimme vain niitä jotka seuraavat meitä, joten poistin seurattavien listalta ne, jotka eivät olleet lähteneet seuraamaan meitä. Miksi näin? Halusin käyttää Twitteriä myös meidän yleisön seurantapaikkana. Kun katsoin mitä meidän seuraajat seuraavat, niin sain kuvaa siitä mihin joukkoon kuulumme. Kohtasin mielenkiintoisia ja yllättäviäkin kombinaatioita erityisesti nuorten naiseuraajien keskuudessa. Elävä arkisto saattoi olla samassa joukossa Britney Spearsin ja Johnny Deppin kanssa.

Monet seuraajistamme ovat kuitenkin selvästi Yle-orientoituneita. Monet seuraavat YleX:ää, uutisia, tiedeuutisia ja Teemaa. Voisi varmaankin sanoa, että he ovat myös yhteiskunnallisesti "valveutuneita". Ylen lisäksi seurataan kansainvälisiä uutistoimistoja, ennen kaikkea BBC:tä ja CNN:ää ja sanomalehtiä. Lisäksi seurattavien joukossa on usein poliitikkoja, Obama, Jyrki Kasvi jne. 

Vaikka Elävä arkisto kasvatti aluksi seuraajien määrää, niin uusien seuraajien määrä on hidastunut. 20.11.2009 klo 13.05 Elävällä arkistolla oli 550 seuraajaa. Matkan varrella myös eri yritysten ja yhteisöjen määrä seuraajina on kasvanut suhteessa yksityishenkilöihin.  

Mitä me olemme Twitterissä tehneet?

Kaikki Elävän arkiston uusimmat video- ja audioklipit tweetataan Twitteriin rss:ässällä kuten myös blogikirjoitukset. Elävään arkistoon tweetataan päivittäin noin viisi uutta klippiä, blogeja kirjoittelemme vaihtelevasti, keskimäärin pari blogia viikossa. Rss:n käyttö turvaa sen, että twitteriin julkaistuu joka päivä materiaalia, myös silloin kun minä olen lomilla. Koska tweettaamme usein myös ajankohtaan reagoivaa materiaalia, niin rss:llä tuotetut tweetit toimivat hyvin eli eivät näytä kauhean mekaanisilta.

Tweettaan joka päivä twitteriin päivän podcastin. Pyrin myös tweettaamaan ajankohtaisia ja hauskoja juttuja esim. Kuinka avaat oven oikein. Lisäksi käyn läpi meille tuleet direct messaget ja @elavaarkisto postin.  

Mikä twitterin anti sitten on meille ja miten tästä eteenpäin?

Tämä on nyt vähän mutua, mutta arvelisin, että kasvatamme twitterissä ololla verkkouskottavuutta, saamme lisää asiakkaita, myös kohderyhmistä, joita emme ehkä muuten saavuttaisi, saamme kuvaa siitä, mistä meidän asiakkaat ovat kiinnostuneet ja pystymme jakelemaan Yle sisältöjä ja onhan tämä aika kivaakin :). 

Minulla ei ole oikeastaan tällä hetkellä mitään kuvaa siitä miten tästä eteenpäin. Voi olla parempikin, että on mukana ja reagoi siihen mitä tapahtuu. Ylen sos.web. tapaamisessa vieraillut Janne Saarikko nimesi itsensä hauskasti toimistonomadiksi. Jotain tällaista nomadiutta mekin twitterissä haemme.  

Pari sanaa facebookista

Elävän arkiston faniryhmä perustettiin facebookiin marraskuun alkupuolella 2009. Saimme ensimmäisellä viikolla noin 1000 seuraajaa ja kaksi viikkoa avaamisesta faneja oli yli 1700 eli kertymä on ollut huomatavasti suurempi kuin Twitterissä. Facebookista olemme voineet myös seurata faniemme jakaumaa ja tämä se vasta onkin ilahduttavaa :). Kun tutkimusten mukaan Elävällä arkistolla on selkeästi enemmän mies asiakkaita kuin naisia, niin Facebookissa tilanne on naisten pieneksi voitoksi. Faneista naiset olivat myös selvästi aktiivisempia kuin miehet.

Ikäjakauma menee niin, että suurin osa faneista on 25-34 -vuotiaita. Seuraavaksi suurin ryhmä on 35-44 -vuotiaat. Tämä tietysti kertoo siitä, että naiset ja nuoret viihtyvät facebookissa. Meille tämä mahdollistaa sellaisen kohderyhmän (nuoret naiset) saavuttamisen, joka Ylelle on hankalaa. Fanisivun kautta voimme julkaista matriaalia, joka voisi kiinnostaa tätä kohderyhmää.

Facebook on selvästi yhteisöllisempi kuin Twitteri. Kun Twitterissä seurataan ja tweetataan, niin Facebookissa fanitetaan ja tykätään. 

Pari sanaa minusta

Kuka on Seija yksityishenkilönä ja työntekijänä? Tätähän yrityksissä tällä hetkellä pohditaan, siis yksityisyyden ja työntekijyyden roolia. Minulle tämä ei ole muodostunut ongelmaksi. Ajattelen niin, että voin toimia missä vaan sosiaalisessa mediassa kumman vain roolin kautta. Olen kuitenkin aina Seija. Samalla tavalla kuin mietin kuinka kovaa ja mitä puhun missäkin tilanteessa, niin samoin mietin myös sosiaalisessa mediassa. Huutaisinko täysillä Jungerin huoneessa kuinka paskaa työni on ja miten se ei voisi vähempää minua kiinnostaa, no en ehkä (työni ei ole paskaa ja se kiinnostaa minua, mutta jos asiat olisivat toisin). En siis huuda tätä myöskään facebookissa, jossa Jungner on minun kaverini, siis samassa huoneessa.

Seijan kirjoitusta lukiessa tuli mieleen vuodenvaihde 2001-2002, kun aloitin graduseminaarin. Tarkoituksenani oli tutkia suomalaisessa mediassa käynnissä olevaa blogimurrosta. Ensin minulla ei ollut tutkimusaineistoa lainkaan, koska valtamedia ei vain blogannut, esimerkkejä piti kaivaa ulkomailta. Kirjallisuutta oli niukasti. Muut graduseminaarilaiset tutkivat vanhoja televisiouutislähetyksiä ja pitivät aihetta hölmönä hypetyksenä. Seminaariohjaajakaan ei tainnut uskoa, että aiheesta olisi koskaan graduksi asti. Ainakin sellaisen kuvan sain.

Eipä se gradu koskaan valmistunutkaan.